perjantai 15. heinäkuuta 2016



Viimeiset viikot kaupungin yllä on leijunut ihana, makea tuoksupilvi. Se on peräisin kaikista niistä sadoista, täydessä kukassa olevista lehmuksista, joita on kaupunki täynnä. Turku on lehmuskaupunki.



Kun seisahtuu lehmuksen juurelle, voi kuulla kaikkien lehmuksenkukista huumaantuneiden hyönteisten hyrinän ja pörinän.

Lehmuksenkukkatee on ihanaa ja olisi mukavaa kerätä omat teeainekset lähipuista. Harmi kyllä suurin osa kaupungin lehmuksista kasvaa teitten varsilla. Ne muutamat metsälehmukset, jotka tunnen kasvavat niin varjoisissa paikoissa, etteivät tee paljon kukkia enkä ole niistä montaa kukkaa raaskinut kerätä.
Tänä vuonna mua kuitenkin lykästi. Eräänä iltana kiertelin naapurikaupunginosassa ympäriinsä ilman varsinaista päämäärää (teen sitä aika usein...) kun törmäsin täydelliseen lehmuspaikkaan. (Löysin myös puolivillin saskatoon-pensaan täynnä marjoja, päämäärätön harhailu kannattaa aina.) Rauhallisella alueella, kaukana vilkkaista teistä kasvoi kymmenisen lehmusta. Kaikki olivat täynnä kukkia ja lisäksi niiden alaoksat tulivat melkein maahan asti, joten kukkia yletti keräämäänkin. Oi, nyt mulla on lehmuksenkukka-aineksia koko vuoden tarpeiksi!



Mun viljelylaatikot. Kaikki on kasvanut hurjasti, lähes ilman lannoitusta. Olen ainoastaan laittanut kasvien juurelle ruoho-raunioyrttisilppua.


Ruusupapu lähentelee kehäkukkaa.



Vasemmalla nukulaa, oikealla preeriaväriminttua.


Kissanminttua.


Ja voikukkaa...


Viljelylaatikoille piti antaa nimi. Menin keväällä päättämälleni viljelypaikalle katselemaan ja odottelemaan josko sopiva nimi tulisi mieleen. Paikalle saapuessani kaksi rusakkoa ruokaili metsän reunassa ja mietin mahtaisivatko rusakot käydä laatikoilla syömässä. Viljelyksille tuli nimeksi Rusakon ryytimaa. Rusakot ovat tervetulleita syömään sinne koska vaan (toistaiseksi mun viljelykset eivät ole niille kelvanneet).
Kaalikoit tekivät pienen hyökkäyksen alkukesästä. En tehnyt asialle mitään, keräsin ehjimmät vesikrassin lehdet itselleni syötäväksi ja jätin loput ötököille. Jonkun ajan kuluttua krassit oli jätetty rauhaan ja ne saivat jatkaa kasvuaan. Lehtokotiloita (ja jokunen valkohuulikotilo) ilmestyy salaatteihin aina sateiden jälkeen. Siirrän ne vähän matkan päähän, pois laatikoilta. Sen suurempaa tuhoa ne eivät ole saaneet aikaiseksi, salaattia riittää niille ja meille ihmisille runsain mitoin.


Tältä näyttää mun kelloköynnös tällä hetkellä. Pari kertaa siirsin lonkeroita pois, kun ne olivat kovaa vauhtia matkalla naapurin puolelle. Sen jälkeen köynnös on suuntautunut omaa parvekettani kohti ja unohtanut maailmanvalloituksensa.


Kelloköynnöslonkero.


Maahumalaputous.


Piispanhiippachilit kasvavat vauhdilla. Taitavat kypsyä vähän aiemmin kuin viime vuonna (viimeiset kypsyivät joulukuussa).


Tänä vuonna mulla on pitkä rivi pelakuita, vanhoja ja pistokkaista kasvamaan lähteneitä. Mårbackoja ja kaisoja. Kaikki ovat täydessä kukassa.


Mesinuppio on ihana, se on tosi kaunis amppelissa. Se kasvaa vauhdilla ja kukkii jatkuvasti pienin, söpöin kukin.


Tänä vuonna Little Beauty-mustanmerenruusukin kukkii kauniisti. (Viime vuonna se jäi kitukasvuiseksi ja teki vain vähän epämuodostuneita kukkia.)



Aika ihanan värisiä juttuja on tekeytymässä...




Pihalehmuksesta oli pudonnut täydellinen pieni linnunpesä. Se on punottu jäkälästä, sammalesta ja heinistä, vuorattu koirankarvoilla ja koristeltu pienillä sulilla. Sulat on ihan oikeasti aseteltu koristeelliseksi reunukseksi pesän ympärille. Ihmeellinen pieni taideteos.


Nick Neddo, oi!

(Areenassa on tällä hetkellä paljon hurjan mielenkiintoisia radio-ohjelmia kuunneltavissa, vaikkapa luonnosta, terveydestä ja taikuudesta keskiajalla sekä Hildegar von Bingeniläisestä.) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti