tiistai 14. kesäkuuta 2016





Vihdoinkin ehdin mökille. Siivosin talven pölyt pois, istuin rapulla ja join vadelmanlehtiteetä, saunoin pitkään ja uin vähän (vesi oli kylmää!).



Pöntössä oli talitintin pesä, mutta poikaset olivat jo ehtineet lähteä. Toivottavasti pönttöön muuttaisi vielä uusia asukkaita tänä kesänä.


  


Koko viikonlopun tuuli kovasti, oli turha haikailla kanoottiretkestä päiväsaikaan. Auringon laskiessa tuuli tyyntyi ja pääsin vesille.

 
Laulujoutsenilla ja kurjilla on pesät melkein vierekkäin, vain muutaman metrin päässä toisistaan. Onkohan ne samat kurjet ja joutsenet joiden nähtiin viettävän aikaa yhdessä aiemmin keväällä? Hassua että ne viihtyy niin hyvin yhdessä. Yritin mahdollisimman hiljaa ja huomaamattomasti lipua pesien ohi ja ruovikon läpi. (En olisi kyseiseltä paikalta yrittänyt edes mennä, jos olisin tiennyt että siellä on kurjilla ja joutsenilla pesät. Ei kovin rauhallinen pesäpaikka kyllä heillä, ihan vieressä on useassa suunnassa kesämökkejä.) Joutsenet nostivat päätään ja seurasivat tarkkaan kun menin ohi, mutta jatkoivat touhujaan kun huomasivat ettei musta ole vaaraa. Kurjet sen sijaan aloittivat hurjan kailotuksen ja saivat taatusti jokaisen lähistön mökkiläisen hereille. Se siitä huomaamattomasta ohituksesta.

Järvellä taitaa olla jo ainakin kaksi härkälintuparia. Ainakin toisella parilla on poikasia. Perhe piti aika kovaa rähinää Ahvenkarin lähistöllä. Härkälinnulla on aika hurja ja helposti tunnistettava ääni.

Upein ääni jonka yöllä kuulin kuului kuitenkin kaulushaikaralle. Olen monena vuonna aiemminkin kuullut kaulushaikaran soidinääntä, joka kuulostaa kuin joku puhaltelisi pulloon. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ole kuullut sitä niin läheltä kuin nyt. Kaulushaikara oli varmasti läheisen saaren rantaruovikossa naaraita huhuilemassa. Ääni oli aivan erilainen kuin kauempaa kuultuna, se oli mahtava, voimakas ja selkäpiissä asti tuntuva. Ei ihme että se voi kuulua kilometrien päähän. (Kaulushaikara viikon luontoäänenä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti