maanantai 6. kesäkuuta 2016


Kotipihlajan kukinta meni multa melkein ohi. Helle kuihdutti kukat hetkessä. Pihlaja on tosin ihana ilman kukkiakin. Siinä on aina lintuja, se suojaa mun parveketta liialta auringolta, se piilottaa osan betoniseinistä vihreytensä taakse.
(Etualalla kukkii salvia.)



Kelloköynnös on kova takertumaan.


Lähdin kierrätyskeskukseen hakemaan värillisiä lasipurkkeja ja tulin kotiin kirjalastin kanssa. (Hyviä värillisiä lasipurkkeja on tosi vaikea löytää.)


Tein koinkarkottimia suopursusta. Mulla on vaatekaappi ja lankavarastot täynnä villaa ja aina välillä oon löytänyt kuolleita koiperhosia (ne on tosi kauniita, kuin kultapölyä). Toistaiseksi villat on säilyneet ehjinä, mutta yritän kuitenkin pitää koit vastaisuudessa kaukana varmuuden vuoksi.




Muistoja viime viikon kissanhoitopäiviltä.


Keittiökatastrofeja on tapahtunut. Mulla oli suuret suunnitelmat kuusenkerkkäkaramellien keittämisestä. Kehittelin jo mielessäni erilaisia reseptejä kaikenlaisista muistakin yrteistä. Sitten oikeasti keitin niitä karamelleja. Se oli tahmaista ja hankalaa, karamelleista tuli rumia ja ne tarttuivat toisiinsa. Jotenkuten sain ne levitettyä erikseen kovettumaan. Karamellienkeittelypäivä sattui olemaan yksi taannoisen helleaallon kuumimmista päivistä ja tottakai karamellit siinä kuumuudessa sulivat ja tuloksena oli epämääräisiä, toisiinsaliimautuneita klimppejä.
Toisena päivänä keitin männynkerkkäsiirappia. Nukahdin sohvalle kesken keittelyn ja siirappi kärähti. Aina ei vaan mee niinkun suunnitelmissa...


Viljelylaatikoilla oli kauniita vieraita, kaksi valkohuulikotiloa. (Kaikenlaisia muitakin hauskoja vieraita on käynyt. Eräskin pikkupoika joka halusi auttaa mua kastelussa.)


Melkein kaikki on kasvanut laatikoissa hienosti.


Tyhjissä kohdissa piti kasvaa krasseja, mut vanhat siemenet ei enää itäneet. Kylvin paikalle uuden satsin salaattia.


Askartelin harsotelineet pihlajanoksista.


Sain jo korjattua satoakin laatikoista: ison kasan pinaattia.


Salaattiaineksia parvekkeelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti