maanantai 23. toukokuuta 2016

 



Voikukkahuumaa! Voikukka on ihan ehdottomasti yksi mun lempikukkia. Mikä voi olla ihanampaa kuin keltaisena hohtava, hunajaiselta tuoksuva ja pörriäisiä kuhiseva voikukkaniitty.


Kokeilin tänä vuonna vähän erilaista voikukkapiparireseptiä. Mun piparit ei oo niin kovin kauniita, mut maistuvat ihanan hunajaisille. (Viimevuotinen resepti täällä.)

3,5 dl jauhoja
n. 1,5 dl voikukan terälehtiä
1,5 dl sulatettua voita
n. 0,5-1 dl hunajaa

Sekoita kaikki aineet. Muotoile piparit ja paina päälle vielä lisää terälehtiä. Paista 175 asteessa kymmenisen minuuttia.


Laitoin kukkia uuttumaan öljyyn. (Viime vuonna mun öljy homehtui, saa nähdä kuinka tänä vuonna käy.)

Tein myös voikukkakukkasimaa. Se on aivan niin ihanaa miltä se kuulostaakin, kevät pullossa! Niin ja tein myös kahta erilaista voikukkasiirappia. Toiseen laitoin hippusen sitruunaa ja siitä tuli ihan erityisen hyvää.


Kiitos kukkaystäväni!

6 kommenttia:

  1. Mäkin tykkään voikukista!! Ihanan näköistä kun pellot ja ojanvarret loistaa keltaisina! Mä en kyllä käytä voikukkia noin monipuolisesti hyväkseni. Tänä kevääna en ole tehnyt voikukista yhtään mitään.

    Kanootti on ihan mahtava! Näkee vähän eri perspektiivistä (ja on ihanan lähellä vettä!) ja se meno on niin hiljaista ja keveää. ("mun" kanootti on kyllä semmoinen isompi, ei suinkaan keveä vaan liian painava mun raahata sitä rantaan ja kun sillä ei ole vakinaista rantapaikkaa odotella mua) Sulla on varmaan ollut tosi kivoja melontaretkiä, ja tulossa lisää.:)
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kanootti on ihan paras!:) Kesä tulee ja lomakin joskus ja sit kerkiää ehkä tehdä pidempiäkin melontareissuja. Ihania kanoottireissuja sullekkin!:)

      Poista
  2. En ole tehnyt mitään voikukista, mutta tykkään niistä kovasti. Lempikukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tarttekkaan tehdä, mulla vaan toisinaan menee vähän överiksi nää tekemiset...;)

      Poista
  3. Kiitti ohjeesta! Tein voikukkakeksejä tyttöni kanssa ja molemmat tykkäsimme :)

    Elise

    VastaaPoista