sunnuntai 1. toukokuuta 2016


Juhlin kevättä parhaalla mahdollisella tavalla: metsässä kulkien, puutarhassa puuhastellen ja järvellä meloen.


Vadelmanlehdet ovat aurinkoisilla paikoilla jo isoja.


Tesmayrttikin kukkii jo aurinkoisemmilla paikoilla. Tässä varjoisan paikan kukat vielä nupuillaan.


Metsän kiurunkannukset aloittivat kukintansa. Puutarhassa ne ovat kukkineet jo pari viikkoa.



Tässä vappuviikonlopun iloisin löytö. Sinivuokkopaikka metsässä! Täällä ei ole kasvanut sinivuokkoja luonnossa koko sinä aikana jonka äiti on täällä asunut, eli noin viiteenkymmeneen vuoteen. Metsäpuutarhaan ja pihalle ne levisivät äidin istuttamasta pienestä alusta. Isä, joka on asunut täällä 70 vuotta, muistaa hämärästi sinivuokkopaikan metsässä. Jostain syystä ne hävisivät vuosikymmeniksi, kunnes palasivat takaisin tänä keväänä. Kyseisellä paikalla on raivattu muutama vuosi sitten pusikoita, aiemmin keväällä kaadettu joitakin puita ja vieressä on kaivettu ojaa. Maan mylläys ja lisääntynyt valo ovat mahdollisesti saaneet sinivuokkojen maassa olleet siemenpankit heräämään ja sitä myöten metsän sinertämään. Oi, vieläkin hykerryttää mahtava löytöni!


Tervetuloa takaisin ystävät!


Metsäkaurisperhe on kutistunut kaksihenkiseksi. Viimevuotiset vasat ovat jääneet kaksin. Isä ja äiti ovat hyljänneet ressukat. Sisarukset vierailevat pihalla edelleen uskollisesti. Tulppaanit maistuvat.


Mukulaleinikki kukkii.


Istuin auringossa ja tutustuin mukulaleinikkeihin vähän lähemmin.


Istutin metsäpuutarhaan viimevuotisesta maljakko-oksasta kasvamaan lähteneen palsamipoppelin taimen. Hämypuutarhasta kaivoin muutaman ylimääräisen kotkansiiven taimen ja istutin nekin metsäpuutarhaan. Kuten myös pienen köynnöshortensian alun männyn juurelle.


Metsäpuutarhan laidalle, metsän ja heinäpellon rajamaille tein pienen nokkospenkin. Istutin sinne puutarhassa väärässä paikassa kasvaneet nokkoset.


Yksinäinen krookus skillameren saartamana.


Sinivuokot skillojen ahdistamana.


Vapunpäivän aamuna lähdin järvelle. Oli aurinkoista ja lämmintä ja peilityyntä.


Vein uuden kanootin ensiretkelleen.


Kanssamatkustaja.


Kanootti on ihana. Sillä on niin kevyt meloa. Se lipuu hiljaisesti, lintuja ja muita eläimiä häiritsemättä. Pääsin seuraamaan nokikanaparven touhuja lähietäisyydeltä ja härkälintupariskunta ui häiriintymättä ohitse. Järvi on hyvin ruovikkoinen ja kesäisin vesi on usein tosi matalalla ja vesikasvillisuutta on valtavasti. Veneellä ei pääse kulkemaan kuin harvoista paikoista. Kanootilla pääsee matalimmistakin paikoista. Kanootin avulla aion tehdä järven kasvillisuuden kartoitusta tänä kesänä. Ainoat huonot puolet ovat kanootin kirkas väri (olisin halunnut vihreän tai jonkun muun enemmän maastonvärisen ja huomaamattoman) ja koko. Kanootti on vähän turhan iso mun tarkoituksiini. Mutta kompromisseja pitää tehdä kun yhteishankintoja tehdään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti