sunnuntai 24. huhtikuuta 2016


Kaihonkukat sokkelin edustalla.
Viikonloppuna istutin yhden turkulaisista siemenistä kasvatetun hevoskastanjan taimen metsäpuutarhaan. Istutin myös pari köynnöskuusaman alkua metsäpuutarhan reunalle, männyn runkoa pitkin kasvamaan. Toivottavasti lähtevät kasvamaan.

Metsäkaurisperhe on nyt kolmihenkinen. Emä on tainnut jäädä omiin oloihinsa synnyttämään. Pukki ja kaksi vasaa kävivät iltaisin pihalla syömässä, vuorenkilvet näyttivät maistuvan hyvin. Lauantai-iltana ne jäivät heinäpellolle nukkumaan. Aika erikoista, ei heillä taida täällä paljon pelättävää olla kun uskaltavat niin avoimelle paikalle ja ihan meidän ihmisten viereen jäädä nukkumaan.

(Kaupungissa mun kotipihalla asustelee rusakko. Se on kovin rohkea myös, ei paljon hätkähdä vaikka kävelen ihan vierestä. Yhtenä aamupäivänä se nukkui pihalla takakontit oikosenaan ihan sikeästi eikä korvaansakaan lotkauttanut vaikka ulko-ovi kolahti kiinni ja ihmisiä käveli ohi. Eipä kai hänellä täällä juuri mitään pelättävää olekkaan.)


Kaivoin ylös voikukkia kukkapenkeistä. Lehdet syötiin jo, juurista tulee tinktuuraa.


Siellä maata tonkiessani löysin hienon luunpalan.


Suloinen ja pehmoinen tulikukka. Niitä on sentään jokunen selviytynyt talvesta. Aika moni muu ei selvinnyt. Kulunut talvi oli tosi rankka, hurjia pakkasia ilman lumen antamaa suojaa. Edesmenneiden joukossa on ainakin liki 30 vuotta vanhat laventelit. Yhtään bellistä ei ole noussut, syysvuokot taitavat olla mennyttä, kuten myös iisopit. Onnenpensas ei kuki tänä keväänä. Kaikista ei vielä osaa sanoa, vainajia voi ilmetä vielä paljon lisää. Kamala talvi!


Koko viikonlopun oli erittäin vaihtelevaa ilmaa. Yhtenä hetkenä saattoi paistaa aurinko ja olla ihanan lämmintä ja leppoisaa.


Seuraavassa hetkessä taivas pimeni, tuli kylmä viima ja alkoi sataa räntää, rakeita tai vettä. Sama uudelleen ja uudelleen, monta kertaa viikonlopun aikana.


Sunnuntaiaamun aurinkoisen hetken vietin järvellä. Istuin ja nautin lämmöstä vesilintuja seuraten. Kunnes vastarannalta lähti liikkelle vene perämoottori päristen. Vene ajoi ensin järven toiseen päähän säikyttäen tieltään kaikki linnut, joutsenpariskunta mukaan lukien. Hetken päästä vene prutkutti toiseen päähän ja kaikki linnut pyrähtivät taas hädissään karkuun. Mitä ihmettä liikkuu ihmisen päässä joka tekee tuollaista? Eikö se tyyppi huomaa aiheuttamaansa hätää? Vai eikö vaan välitä? Ja oikeasti järvi on niin pikkuruinenkin että sen jaksaisi oikein hyvin soutaa ympäri, useammankin kerran, perämoottori on aika naurettava siellä.


Kevätpiippo.


Meheviä suolaheinätupsuja oli metsä jo täynnä.


Pajun hedekukka.


Ja emikukka.




Tuliaisia parvekkeelle: suolaheinätupsu metsästä, valkosipulinversoja kasvimaalta ja villiä ruohosipulia pihalta.

2 kommenttia:

  1. Nuo makoilevat rusakot on aika cooleja persoonia, välillä niihin törmää jotka eivät silmäänsä räpäytä vaikka kuorma-auto menisi parin metrin päästä ryminällä. Mulla oli Helsingissä sellainen asunnon ikkunan alla ja se ei hätkähtänyt kyllä yhtään mistään, ei edes narkkareista jotka kävivät välillä piikittämässä itseään kanin lempimakuupaikan viereisen sähkökeskuksen takana... :D Joo, ei ole ikävä Helsinkiin mutta kania on.

    VastaaPoista
  2. Mä en oo ihan noin lunkeihin rusakoihin vielä törmännyt, vaikka niitä tässäkin on asustellut joka vuosi. Maalla eläimet on paljon arempia kun täällä kaupungissa, tuntuu hassulta noin rohkeat rusakot.

    VastaaPoista