keskiviikko 17. helmikuuta 2016


Metsäneläimiä vai eläimiä metsässä.


Veistoharjoituksia.


Kauha siitä piti tulla, mutta jonkunnäköinen taikinansekoitukseen ehkä sopiva juttu siitä loppujen lopuksi tuli. Ihan kiva, ensimmäiseksi yritykseksi.




Toisena harjoitustyönä tein voiveitsen.


Tässä kumpikin mun uudella keittiön pöydällä. (Pöytä on roskistuomiolta pelastettu ja mulle kissanhoitopalkaksi kunnostettu.) Veitsen ja kauhakkeen pitäisi molempien olla tervaleppää, mutta kummastuttaa niiden väriero. Käsittelin ne rypsiöljyllä ja mehiläisvahalla.


Vanha keittiönpöytäni oli mummon peruja. Sen viilupinta oli vaurioitunut jo aikoja sitten ja mun kukkienkasteluni ei ainakaan parantanut sitä. Pinta oli aika lailla tuhoutunut. Käytin pöydän päällä aina liinaa. Nyt kun mulla on uusi kaunispintainen pöytä, ei ole välttämätöntä laittaa aina liinaa pöydälle.


Ilman liinaa astiat kuitenkin kolisee pöydällä. Pöytäliinoistani puhuessani olen saanut sellaisia kommentteja, että olen päätellyt pöytäliinojen käytön olevan todella vanhanaikaista ja kaikinpuolin kummallista. Mitä ihmiset tekee, ettei astiat kolise? Vai eikö se vaan haittaa? Mua se astioiden kolina häiritsee ja käytän pikkuliinoja ruokailualustoina. Ei mulle vaan sovi liinaton keittiönpöytä ollenkaan. Ehkä pitää vaan hyväksyä, että olen liinaihminen. Mun kodissa piirongin päälle kuuluu pitsiliina ja keittiön pöydälle kunnon pöytäliina.

7 kommenttia:

  1. Vanhanaikaiset ja kummalliset tavat ovat just niitä joita kannattaa vaalia!! :)
    T: vanhanaikainen ja kummallinen pöytäliinojen ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se usein on, kiitos muistutuksesta toveri!:)

      Poista
  2. Minäkin rakastan vanhoja pöytäliinoja - eiköhän meitä liinaystäviä löydy ;) Samaan kategoriaan menee matot ja verhot, joiden käyttö on kans monelle hämmästys. Minulle ne luovat kodin tunnelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juu, ahdistaa ajatuskin matottomasta tai verhottomasta kodista!

      Poista
  3. Mitä puuta veistät?

    Mulla ei ole liinaa pöydällä mutta olen sellaisesta fantasioinut 14-vuotiaasta saakka kun kaverini taiteilijatyyppisillä vanhemmilla oli keittiön ison puupöydän päällä aina tosi villejä kankaita.

    Laitan vain niin paljon ruokaa siinä että liinalle kävisi köpelösti ja inhoan rasvatahrojen poistamista tekstiileistä. Joskus aion hankkia jonkun ihanan, puoliantiikkisen tummanruskean puupöydän joka ei edes näyttäisi pahalta liinanpuutteessa mutta nyt joudun kärsimään olmia pöytää. On siinä yleensä kukkia tai oksia maljakossa sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervaleppää oon veistellyt tähän mennessä.

      Mä taas haaveilen sellasesta pöydästä jolla vois laittaa ruokaa.:) Sellanen mulla vähän oli mielessäkin kun tein toivomuksia pöydän pinnasta. Aattelin et petsattu ja vahattu olis helppo, mut ei se sit oikein ookkaan. Siihen tulee kauhean helposti läiskiä... (yhden kukkamaljakon siihen jo hutasin...) Ja mulla on aina pöytä niin täynnä tavaraakin ettei siinä pal mitään mahtuis ees kokkailemaan. (En tiiä miten siinä aina käykin niin...)
      Olispa niin ihana sellanen oikein kunnon ronski pöytä, sellanen kun siellä linnassa oli ne mahtavat. Sillä vois rauhassa leipoa ja kokkailla ja puuhailla vaikka mitä, eikä pinta pienistä hätkähtäis...

      Poista
  4. Joo! Ne linnapöydät mulla oli mielessäkin :D Sellainen brittikeittiö 1800-luvulta olisi aika ihana ja toteutuskelpoinen nykyaikaankin, kuparipannuja seinillä, kauniita posliiniteekuppeja seinillä ja tukeva pöytä jolla leipoa.. Ehkä joskus.

    VastaaPoista