tiistai 3. marraskuuta 2015


Ripustin aiemmin syksyllä hankkimani linnunpöntön puuhun metsäpuutarhan laidalle. Linnuille yösuojaksi tarkoitettu tähän aikaan vuodesta. Laitoin pönttöön lämmikkeeksi ja pehmikkeeksi vanhan villasukan. Alkoi kuitenkin epäilyttää josko linnut vierastavat ihmisen hajua sukassa ja piti mennä katsomaan onko kukaan uskaltanut pönttöön sisälle. Hämähäkki siellä ainakin oli talvehtimassa, en viitsinyt sen enempää penkoa pöntössä ja häiritä sitä. Olkoon hämähäkin pönttö siis.


Vohkin pari pölliä isän polttopuusavotalta. No en sentään vohkinut, kysyin kyllä luvan ja vastaukseksi sain: no jos et halua et meillä on lämmin talvella... Selvästikään en halua, koska siellä ne pöllit nyt on mun istuimina metsäpuutarhassa kuusen alla. Niille voi istahtaa kuusentuoksuiselle teetauolle risuja kerätessä, vaikkapa.

Metsäpuutarha on täynnä kauriinjälkiä, -polkuja, -papanoita ja makuupainanteita. Metsäkauriita pyörii pihalla ja ympäristössä harva se päivä. Eräänä aamuna seurattiin kamarin ikkunasta yhtä kaurisperhettä ja keittiön ikkunasta toista. Yksi vasa seisoi kukkapenkissä ja pureskeli tyytyväisen näköisenä loistosalvian varsia. Emä etsi omenapuun alta viimeisiä omenoita. Pukki ja toinen vasa söivät pellon puolella heinää ja apiloita. Toinen perhe oli vähän kauempana, ne ruokailivat naapurimökin pihalla. Eräänä toisena aamuna kaksi kauriinvasaa ihan riehaantuivat, ne hyppivät tasajalkaa pukkihyppelyä kukkapenkissä, tekivät pyrähdyksiä nurmikolla ja tutkivat ja haistelivat puutarhakoristuksia.
Kun olin lapsi kamarin tai keittiön ikkunasta saattoi nähdä kymmenenkin hirven laumojen kulkevan ikivanhoja reittejään. Ne olivat joka kerta yhtä ihmeellisiä ja hienoja näkyjä. Nykyään hirviä näkee hyvin harvoin ja silloinkin korkeintaan kaksi tai kolme hirveä kerralla. Useimmiten näkee yksinäisiä hirviä. Niihin aikoihin kauriita ei juuri nähnyt, metsä- tai valkohäntäkauriita. Valkohäntäkauriita näkee nykyään metsissä, melkein joka kerta kun siellä kuljen. Pihalle ne eivät juuri tule.


Supikoirilla on ollut vessa metsäpuutarhan laidassa olevan suuren kuusen alla jo vuosikausia. Ne ovat pikkuhiljaa laajentaneet vessa-aluettaan niin paljon, että se ulottuu jo lähes viereiselle eläinten hautausmaalle. En halua supikoirankakkaa sinne, joten lapioin lähimmän kasan sivummalle. Jospa ne ottaisivat vinkistä vaarin ja pysyttelisivät kauempana.


Aurinkoisella seinustalla kasvoi pieni pläntti kalliokieloa. Siihen on tarkoitus istuttaa ensi keväänä auringonhattua perhospuutarhan jatkeeksi, joten kaivoin kalliokielon juurakot pois alta. Valtava kasa juurenkappaleita tuli niin pieneltä alueelta. Suurimman osan juurista istutin metsäpuutarhaan. Osan otin talteen kuivattavaksi rohdoskäyttöä varten.


Villakirjontatyön alkua.


Mummolta peritty vaarinkukka kukkii ensimmäistä kertaa mummon kuoleman jälkeen.


Pajunrungot olivat täynnä kummallista pilkkua. Kirvoilta ne näyttää, mutta ne ovat tiukassa kiinni. Kuivettuneita kirvoja, kirvan kuoria?


Hieno kotelo aurinkoisella seinällä. Mikäköhän sieltä kuoriutuu?


Lumimarja.




Pakuria keräämässä.


Aurinkoisen päivän askarteluhetki metsässä.


Kokeilin palmikoida heinää.


Heinä osoittautui taipuisaksi ja ihmeen kestäväksi punontamateriaaliksi.


Tein pienen kokeilukorin. Palmikoin heinää ja ompelin palmikon langalla koriksi.


Heinäkori on joustava ja vahva, materiaali loistaa auringossa kultaisena kuin olki. Seuraavaksi teen isomman korin, ompelen sen vähemmän silmiinpistävällä langalla, kauniimmin pistoin. Tai yritän ainakin...


Mitä tapahtui Velhosuolla-kirjan kuvitusta. Ihana kirja, ehkä hitusen saarnaava (70-luvun kirjalle tyypilliseen tapaan), mutta annan sen anteeksi koska siinä saarnataan hyvän asian puolesta (luonnonsuojelu). Kirjassa kerrotaan erilaisen velhotytön tarina. Velhotyttö syntyy harmaasilmäisenä vaikka kaikilla velhoilla on vihreät silmät. Ja kaikenlisäksi Harmaasilmä nukkuu yöt ja valvoo päivät, vaikka velhojen kuuluu elää aivan päinvastoin. Erilaisen vuorokausirytminsä vuoksi Harmaasilmä on aluksi yksinäinen, kunnes ystävystyy lintujen kanssa suolla kulkiessaan. Kirjan kuvitus on hieno, erityisesti lintukuvat ovat upeita.




Kudoin toisen tilaustyömaton. Tällä kertaa toiveena oli mahdollisimman kirjava keittiön matto, jotta siinä ei erottuisi läiskät ja tahrat niin hyvin. Toiveena oli myös turkoosia väriä.


Kotipaikka googlen kartalla. Keskellä ei mitään, näköjään. Tie sentään näkyy.


Marraskuun kolmannen päivän voikukka.

4 kommenttia:

  1. Ehkei kahden pöllin puuttuminen vielä ihan kamalaan kylmyyteen vie..;)
    Luin vähän aikaa sitten hirveen symppiksen pikku kirjan, Jyrki Vainosen Linnunpöntönrakentaja (Atenan, ehkä muutaman vuoden takaa). Tuli tuosta linnunpöntöstä mieleen kuinka ollakaan.
    70-luvun (lastenkirjojen) saarnaavuudessa on jotain ihastuttavaa. Ja kamalaa.
    Hienon maton olet taas kutonut.:)
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä, isällä vaan on aika pakkomielle nykyään polttopuiden teosta. Se pelkää joka vuosi, että seuraavana vuonna on jo niin vanha ettei jaksa polttopuita enää tehdä ja sen vuoksi niitä pitää tehdä paljon varastoon.

      Nimensä perusteella on varmaan aika kiva kirja, Linnunpöntönrakentaja. Ehkä etin sen kirjastosta. Munkin piti ite rakentaa linnunpönttöjä ripustettavaksi, mut sit totesin että mulla on vaan ihan liikaa kaikkia projekteja ja tekemisiä että ehkä jotain voin ostaa muidenkin tekemänä. Aattelin että yks kerrallaan niitä hankin myyjäisistä, markkinoilta yms.

      Kiitos, vähän tuollanen erilainen matto tällä kertaa. En oo oikein tottunu noin kirjavaa tekemään, mut aika kivan näkönen siitä tuli.

      Poista
  2. Ihania juttuja. Että jollakin onnekkaalla voi olla metsäpuutarha... Olen haaveillut sellaisesta että olisi pieni piha joka muuttuisi vaivihkaa metsäksi ilman selkeää rajaa.

    Mulla on Velhosuo ja muutama muu kirja siitä mikähän se oli, Lasten oma kirjakerho (?), jota äiti tilasi meille vähän aikaa.

    VastaaPoista
  3. On se aika onni.. vaikka ei varsinaisesti mun oma olekkaan. Eikä ihan metsäpuutarhakaan siinä mielessä miten se yleensä käsitetään. Meidän metsäpuutarha saa olla aika omissa oloissaan, en juurikaan sinne mitään istuttele, joitakin metsäkukkia vain. Pusikkoa pidän kurissa ja oksia ja risuja siivoilen.

    Joo, Lasten oma kirjakerho, niitä meillekkin tuli. Jokaiselle neljälle lapselle vuorotellen. Pikkuveljen aikana kirjat muuttui tosi huonolaatuisiksi, pelkkiä disney-kirjoja eikä enää uusia suomalaisia lastenkirjoja.

    VastaaPoista