keskiviikko 16. syyskuuta 2015



Näissä merkeissä on mennyt viimeiset kesälomanjämäpäivät. Syksyisessä, aurinkoisessa metsässä. Kalliolla istuskellen ja puolukoita keräten. Mun marjanpominta hidastuu hidastumistaan. Muutaman litran noukkimisessa kuluu melkein koko päivä. Ei haittaa, ei oo kiire. Istun ja kuuntelen ja haistelen ja katselen. Niska on täynnä kutisevia hirvikärpäsenpuremia. Yhtenä päivänä istuin jälleen kerran kalliolla puolukoiden ja muurahaisten kanssa kun kauempaa ilmestyi harmaatukkainen mies ämpärit käsissä. Tämä oli ensimmäinen kerta kaikkien näiden vuosien (vuosikymmenien) aikana kun olen näissä metsissä kulkenut ja olen törmännyt toiseen kulkijaan. (Joskus saattaa osua metsästäjiä metsään samaan aikaan, mutta ne punapukuiset tontut havaitsee mekkalastaan jo kaukaa ja osaan pysyä loitolla.) Tähän metsänosaan vedettiin metsätie jokunen vuosi sitten, siitä saa kiittää tätäkin outoa ilmestystä näissä metsissä. Autollahan mies oli metsään tullut. (Lehdessä huomasin vastikään kummallisen termin, "marjametsän parkkipaikka".) Oon aina ollut niin onnellisessa asemassa että oon saanut asua ihan niiden marjametsien vieressä/keskellä ja tuntuukin ihan kummalliselta ajatukselta lähteä autolla marjaan.


Jonkun selkänikama, sympaattisen (vai vihamielisen) otuksen kasvot, lepakkokypärä?


Keltahaarakas.


Harmaahaarakas.


Kun näet metsässä kolon, tekeekö mieli kurkata sinne?


Tässä kolossa kasvoi piilossa kaunis limanuljaska.


Keltakärpässieni.


Keräsin voikukan juuria.



Pesin ne ja ihastelin niiden muotoja...


Pilkoin ne pienemmiksi ja laitoin kuivumaan. Myöhemmin paahdan ne ja keitän niistä juurijuomaa.


Värjäyspata porisi aika ihanasti sammaloituneella tulisijalla. Morsingonlehtiä siellä kiehui jälleen.


Liemi ilmastuksen aikana. Niin mahtava myrkynvihreään vivahtava tumma metsänvihreä, voi kun tämän värin saisi vielä joskus luotua lankaan.


Metallinhohtoinen kalvo tekeytyvän morsinkoliemiämpärin pinnalla.


Värjäsin erilaisia harmaita lankoja.


Tuloksena mahtavia tummia sinisiä. (Oikeasti paljon tummempia kuin tässä kuvassa.)


Missä vaan olenkin, pöytäpinnat täyttyvät hetken päästä kaikenlaisella (hyödyllisellä ja tarpeellisella) roinalla. Minkäs teet, roinankerääjäluonne kun olen!
Linnunpöntön ostin vähän aikaa sitten naapurikaupunginosan syysmarkkinoilta eräältä nikkaripapalta. Ripustuspaikka ja -tapa on vielä harkinnan alla.


Saaresta löytämäni haukanpää näyttää nyt tältä. Se on kovin hauras.


Omenansäilöntäiltamia olen viettänyt myös. Aika matoisia on omenat ja niitä on kovin vähän, mutta jonkun verran sain hilloa keitettyä ja kauraomenapaistosta tehtyä. Kuivatut omenarenkaat saa tältä vuodelta unohtaa.


Kauriille omenat maistuvat myös. Aamuisin piha on täynnä pikkuisia sorkanjälkiä ja maahan jätetyissä omenoissa on hampaanjälkiä.


Ekat luumut kypsyivät vasta nyt, syyskuun puolivälissä! Luumusadosta tulee pieni, mutta hyviä ja makeita ne ovat.




Keräsin kypsimpiä marjoja ruusunkukkien tuoksussa. Upean tummat marjat ovat poppiuksessa. Kurtturuusun marjat ovat suuria ja oransseja, kuin tomaatteja. Villiruusujen marjat eivät ihan vielä ole täälläpäin kypsiä.


Täplätupsukkaan elämässä on tapahtunut jännittäviä! Perhonen kuoriutui kotelostaan. Mun täplätupsukkaani osoittautui naaraksi. Täplätupsukasnaaras on pieni, siivetön, karvainen olento. (Itse asiassa en edes heti ymmärtänyt että se on oikeasti jo kuoriutunut, se muistutti edelleen koteloa...)


Laitoin kuoriutuneen perhoseni ulos, toivoin että se kohtaisi koiraan. Oli aika myöhäinen ajankohta, täplätupsukkaat lentävät yleensä kesällä, myöhäisintään elokuussa. Tosin tänä vuonna on kaikki muukin myöhässä joten ehkäpä jokunen mattimyöhäinen täplätupsukaskin vielä lentelisi jossain.
Aamulla kun kävin katsomassa tupsukasnaarasta se olikin muninut muutaman pikkuruisen munan!


Seuraavana päivänä kun kävin katsomassa tupsukasta, munia oli ilmestynyt reilusti lisää. Täplätupsukasnaaras oli kuollut, niin sille käy muninnan jälkeen. Vein munat talvella kylmänä olevaan kasvihuoneentapaiseen, siellä ne saavat viettää talven. Täplätupsukas talvehtii munana, joten seuraavat uutiset tästä aiheesta ehkä ensi keväänä...

6 kommenttia:

  1. Ooh, mikä värjäyspaikka!!

    Et ole koskaan nähnyt metsäreissuillasi muita ihmisiä!?! Ihmekös sun saaliitkin on niin runsaita.;) Mä kävin eilen puolukassa/sienessä sellaisessa pienessä paikassa(pyörällä kun menin, käyn välillä pidemällä myös autolla) ja joku muu oli kerennyt poimia suurimman osan puolukoista. (Ei siellä niitä puolukoita niin hirveesti kasvakaan.) Mitä lähempänä kotia, sitä useammin näkee metsiköissä muitakin. Ja muuallakin näkee usein esim. kerätyistä sienistä, että siellä on käynyt muitakin. Eilen lähtiessäni näin porukkaa enemmänkin, kun sinne tuli suunnistajia.:)

    Kaunis varsinkin tuo eka kuva.
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun kotimetsät on siitä ihan kivoja paikkoja että kilpailua marja- tai sienisaaliista siellä ei ole. Harvat naapurit ei ole innokkaita metsässäliikkujia, yksi mökkiläinen käy marjassa ja sienessä mut en ole häneenkään koskaan metsässä törmännyt. Näissä metsissä on todennäköisempää törmätä hirveen, kettuun, kauriiseen tai vaikka karhuun tai suteenkin, kuin ihmiseen.
      Kaupunkimetsissä onkin sitten ihan eri asia ja en oikein osaa niissä samalla tavalla rentoutua, kun siellä kuitenkin melkein aina törmää muihin ihmisiin. Kaupunkimetsissä en niin kauheasti ole marjoja tai sieniä kerännytkään kun jätän ne mieluummin muille, joilla ei ehkä ole muita metsiä joista niitä kerätä. Toisinaan kyllä kerään kaupungistakin, puolukoita, karpaloita ja värjäyssieniä ja rouskuja ainakin, ne kun eivät niin muille ihmisille tunnu kelpaavan.
      (Tuli mieleen tästä yks juttu, monta vuotta sitten mun äiti törmäsi metsäpolulla kanssa ihmiseen, joku partaäijä siellä oli kulkenut ja siitä puhutaan vieläkin kun se oli niin merkillinen tapahtuma! Ilmankos mäkin olen tällanen erakkoluonne kun siellä metsän keskellä oon kasvanut ja niin harvoin ihmisiin törmännyt...;)

      Poista
  2. Ihan jännää on ollut seurata täplätupsukkaasi elämänkaarta! Nyt sitten täytyykin odottaa jatkoa keväällä... Nuo munat ovat kuin söpöt pikkuiset helmet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin tuli mieleen helmet niistä.:) Oli tosi jännittävää seurata perhosen elinkaarta näin läheltä ja tarkkaan, täytyy toivoa että täplätupsukkaan tarina jatkuu vielä keväällä.

      Poista
  3. Mikä ihana värjäysblogi! Tuli vastaan etsiessäni hierakkaa. Oletko facebookis, siellä on minulla ryhmä värikästä värjäystä, vai kenties jo oletkin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti.:) En ole facebookissa, ainakaan vielä just nyt. Jos tässä kohtapuoliin joudun sinne liittymään niin ehkä etsin sun ryhmän sieltä.:)

      Poista