perjantai 7. elokuuta 2015


Ilmassa on loppukesän tuoksua, tienvarsissa loistaa loppukesän värit.


Olin jo pitkään silmäillyt erästä niittyä siellä valtoimenaan kasvavien hierakoiden vuoksi. Oli tarkoitus kerätä sieltä värjäysmateriaalia, mutta aina oli liian kiire, en millään jaksanut tai sitten oli liian märkää. Vihdoin tällä viikolla oli täydellinen keruuilma ja lähdin kassi kainalossa toiveikkaana liikkeelle. Perille päästyäni olikin vastassa matalaksi vedetty niitty ja hierakat. Myöhästyin.


Ensiharmistuksesta toivuttuani ryhdyin kaivamaan hierakoita heinien joukosta. Hyvin sain kassin täyteen kätevästi valmiiksi katkottuja kasveja.


Torstai-aamuna lähdin keräämään kultapiiskuja läheiselle joutomaalle. Piti ihan vaan pikaisesti kerätä muutama kimppu ennen iltavuoroa.


Kultapiiskupaikallani odottikin tämä ja parisenkymmentä muuta yhtälailla täynnä marjoja olevaa vadelmapuskaa. Noukin vadelmia kelloa vilkuillen, töihinlähtöaika lähestyi. Tästä(kin) syystä inhoan iltavuoroja(kin), minkä puuhan sitä aloittaakin, siihen ei voi keskittyä kunnolla kun koko ajan pitää olla vilkuilemassa kelloa. Jos uppoutuu askareisiinsa liiaksi, saattaa aika vierähtää huomaamatta ja pian sitä saakin jo selitellä myöhästymistään.


Lehdessä oli pikku-uutinen jostain puhelinapplikaatiosta (tai mikä lie, älä kysy multa, en oo koskaan ees käyttänyt älypuhelinta, hyvä jos kuvan oon nähnyt lehdessä) jossa ihmisille näytetään ympäristöstä löytyvät marjapaikat. Kehittäjä harmitteli kun kukaan ei halua paljastaa omia marjapaikkojaan jotta ne saataisiin lisättyä ohjelmaan.  Luin uutista ihmeissäni, miten kukaan voi olla niin hassu että oikeasti odottaa että joku paljastaa omat marjapaikkansa kaikkien käyttöön? Oma marjapaikka (tai sienipaikka tai nokkospaikka tms) on pyhä asia. Ne paikat on perintönä saatu tai vuosien saatossa itse löydetty. Se kuuluu asiaan että luonnossa kuljeskellaan, vietetään aikaa, tutkitaan, ihmetellään ja havainnoidaan. Löydetään niitä hyviä kanttarellipaikkoja ja metsämansikkapaikkoja siinä samalla. Ei metsä ole mikään supermarket johon mennään äkkiä rohmuamaan* pakastimet täyteen kun on ensin puhelimesta katsottu että missä se lähin paikka onkaan.

* Marjanpoimurit, siinä on keksintö joka olisi saanut jäädä keksimättä. On karua kulkea metsässä josta joku on juuri käynyt poimurilla kauhomassa marjoja. Liiskattuja marjoja, irronneita varpuja. Juuri näin kuvan jonka joku oli julkaissut mustikkaretkeltään, ämpärillinen täynnä mustikoita, osa kypsiä, osa puolikypsiä, osa kokonaan raakoja. Nekin raa´at marjat kannattaisi jättää metsään. Käsin poimimalla pystyy valikoimaan ämpäriinsä pelkät kypsät marjat. Käsin poimimalla ei tule roskia. Käsin kun poimii voi vaikka istua mättäälle ja siitä sitten rauhassa noukkia ympärillä olevia marjoja. Viime kesänä istuin ajatuksissani hiljaa metsässä noukkimassa mustikoita kun vierestä jolkotteli ihan rauhassa komea kettu. Sekin olisi jäänyt näkemättä jos olisin viuhtonut poimurin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mä laitan aina herätyskellon soimaan, jos on ilta-asioita, vaikken nukukaan. Ei tarvitse stressata ajan kulumista ohi, voi keskittyä rauhassa sen hetken, mikä on käytettävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei auta esim jos ryhtyy leipomaan ja siinä meneekin enemmän aikaa kun on ajatellut. Ja siinä tarttis olla sen herätyskellon kuuluvuusalueella. Paitsi jos laittaa kännykkään herätyksen. Mut kännykkääkään en halua esim. metsään ottaa mukaan. Mistä tuli mieleen eräs lehtijuttu, jossa puhuttiin metsiin tänä kesänä eksyneistä. Joku etsintäpartiojohtaja tms asiantuntijamies mainitsi närkstyneenä kun ihmiset nykyään lähtevät metsiin ilman että ottavat perustarpeistoa mukaan. Ja niihin perustarvikkeisiin hänen mukaansa kuuluu kännykkä. Millonkohan se on tapahtunut että kännykän omistamisesta tuli jokaisen kansalaisen velvollisuus. Ja mua ärsyttää että syyllistetään ihmisiä siitä että he kehtaavat lähteä marjalle ilman kännykkää. Oikeasti, mä en ymmärrä nykymaailmaa!

      Poista