tiistai 7. heinäkuuta 2015


Sateen tihuttaessa taivaalta tein pienen retken lähimetsään. Tuntuu hölmöltä kutsua pikku plänttiä metsäksi. Pienestä pinta-alastaan huolimatta alue on kuitenkin täynnä kaikkea jännittävää ja hienoa.


Pähkinän alkuja. Kodin ympäristössä kasvaa valtavasti pähkinäpensaita, niitä on joka paikassa. Siitä huolimatta en ole vielä kertaakaan nähnyt kypsää pähkinää. Ne menevät parempiin suihin niin äkkiä, ettei mukaan ehdi. Sama juttu sembramäntyjen kanssa. Niitäkin on lähistöllä aika paljon, silti hyvin harvoin ehdin nähdä vähänkään suurempaa käpyä. Saatikka että ehtisin maistaa yhtään siementä. Kotona maalla on yksi ainoa pähkinäpensas pellon laidassa ja silti siinä ehtii usein jokunen pähkinä kypsyä niin että olen niitä päässyt maistamaankin. Ehkä siellä on niin paljon muutakin syötävää oravilla ja linnuilla. Sembramännyn siemeniä pääsin maistamaan kouluaikoina kun koulun pihalla oli valtava sembramänty. Isoja, pihkaisia käpyjä putoili maahan ja sieltä kaivettiin siemeniä ja hampailla rikottiin kova kuori, jotta päästiin siemeniin käsiksi. Ihanilta ne maistuivat.


Viimevuotisia pähkinänkuoria.



Nykyään aika harvinainen luonnonvarainen kissankäpälä.


Pesästä pudonnut (pudotettu?)





Tilda, Essu ja Viljokin tietävät että tämä on aika kiva paikka.




Melkein kypsiä mustikoita, ja ne on isoja, ja niitä on valtavasti!


Pikkuruinen tammenterhonalku.



Metsälehmus kukkii pian.


Ja tämä! Kanttarelleja!


Paras iltapala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti